maanantai 12. maaliskuuta 2018

Paperisulkia pääsiäiseksi




Aina löytyy syy askarteluun! :D

Siltä se ainakin tuntuu. Joulu toki isoin inspiraation lähde talvella, mutta sitten tuleekin ystävänpäivä ja sen jälkeen voi alkaa suunnitella pääsiäistä. Tällaisia helppoja ja nopeita pikkuprojekteja on mukava värkätä omaksi iloksi. En tiedä, miten olen onnistunut missaamaan nämä paperisulat aiempina vuosina, kun nyt googlettamalla niitä tulikin monessa blogissa vastaan viime ja toissa vuodelta.

Idea on yksinkertainen ja edullinen. Senkun vaan leikkaat paperista sulan ja hapsutat sen leikkaamalla viiltoja. Itse katselin kuvahausta sulan malleja piirtämisen tueksi, mutta käsivaralla tein omani. Tähän hätään kotoa ei löytynyt puutikkuja (esim. varrastikut), jotka olisivat olleet käteviä sulan tueksi, mutta liimasin taustalle kakkutikkariin tarkoitetut mustat tikut vahvistukseksi.

Seuraavat pääsiäisaskartelut ovat jo tuloillaan, lasten kanssa niitä on aloiteltu.
Pysykäähän kuulolla! 

4 kommenttia:

  1. Ihania, pitää myös tehdä näitä, kiitos vinkistä :) Terv Tepa

    VastaaPoista
  2. Tulipa noista sulista kauniita. Nuohan sopii olla esillä vaikka läpi vuoden.
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle Hansu <3

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!