lauantai 5. elokuuta 2017

Yö Presidentin Satumetsässä


Eilen esittelemäni Helsingin reissun (klik) majoituksesta vastasi Sokos Hotel Presidentti Kampin ostoskeskuksen ja Eduskuntatalon välissä, Eläintieteellisen museon naapurissa.

Uudistuvassa Sokos Hotel Presidentissä yhdistyy suomalainen tunnelma ja design. Jokaisessa kerroksessa on oma teemansa. Sisustuksen on suunnitellut Paola Suhonen. 

Me pääsimme yöpymään pöllöjen valvovien silmien alla satumetsässä. Muita hotellin teemoja ovat juhannus, sisu, talvimyrsky ja hiljaisuus. Teema oli nähtävissä huoneiden lisäksi myös kerroksen käytävillä ja suomalainen design esillä jo hotellin tilavassa, valoisassa ja tyylikkäässä aulassa.

Me olemme harrastaneet hotellimatkailua Suomessa melko paljon viimeisen viiden vuoden sisällä ja on todella virkistävää, kun hotellihuoneen sisustus ei olekaan sitä samaa peruskamaa, vaan siinä on jokin juju. Presidentin huoneissa voisi käydä yllättymässä monta kertaa, kun teemoja on niin monta.

Minua jäi harmittamaan, että onnistuin taas buukkaamaan loman niin täyteen, että hotellin sauna ja uima-allas jäivät testaamatta, ehkä ensi kerralla. Sen sijaan kävimme pulahtamassa Allas Sea Poolissa, joka oli kävelymatkan päässä hotellilta niinkuin kaikki keskustan nähtävyydet ja mahdollisuudet. Sateisena aamuna kipaisimme naapuriin shoppailemaan ja tosiaan keskustan kahviloista pääsi illan hämärtyessä helposti kävellen takaisin hotellille. Linnanmäelle pääsi aivan kivenheiton päässä sijaitsevalta ratikkapysäkiltä ja leffateatterikin olisi ollut aivan vieressä.






 


 





Postaus tehty yhteistyössä Sokos Hotel Presidentin kanssa (klik).
Kiitos majoituksesta ja ystävällisestä palvelusta!

4 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!