torstai 13. heinäkuuta 2017

Vaihtelu virkistää


Aulan seinää on jo pitkään koristanut Ballerina-taulu, mutta nyt oli sen aika lähteä. Aika aikaa kutakin, vaihtelu virkistää. Mielessä on itse asiassa ollut taulukollaasin kokominen tähän lipaston yläpuolelle, kehyksiäkin olen ostanut valmiiksi. Tarkoitus on ollut teettää suosikkivalokuvia muutaman tekstijulisteen kaveriksi. Eilen kuitenkin sisustusinspiraatio iskiessä tein pikaratkaisun ja kokosin pientä kollaasia ja koristetta kotoa löytyvistä erilaisista korteista ja julisteista (kylläpä niitä onkin kertynyt...) ja lopputulos näyttää niin virkistävän uudelta, että valokuvien tilaaminen saa edelleen odottaa.

Julisteet ovat Imageroadilta ja Deseniolta. Joukossa on myös Joel Jyringin kortti sekä Lagerhausista ostettu hauska Bucket list. Puolen tunnin tiimalasi on Hemtexistä ja pöytään teipattu mustavalkoinen kuva synttärikortti siskolta. Ruukusta löytyy Polka-karkkeja Grännan tuliaisina.



  

2 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!