maanantai 26. kesäkuuta 2017

Helsingborgin ihana tunnelma


Tanskasta pois ajaessa yövyttiin yksi yö Helsinborgissa. Pikavisiitti herätti kiinnostuksen palata takaisin. Muun perheen jatkaessa vielä uniaan kävin aamukävelyllä ympäri viehättävää kaupunkia. Vanhoja rakennuksia, satama ja meri, komea linna ja houkutteleva kävelykatu. Harmi vaan, että monet ostoskadun pikkuputiikit olivat juhannuksen takia suljettuna, joten en päässyt sisälle fiilistelemään ja shoppailemaan.

Meillä oli Helsingborgissa myös loistava hotelli hyvällä paikalla keskustan kupeessa. Sekin lisäsi viihtyvyyttä merkittävästi. Radisson Sasissa varsinkin aulatilat oli tyylikkäästi sisustettu ja aamupala niin ihanasti katettu, etten meinannut malttaa syödä, kun teki mieli kuvata ja ikuistaa kattausvinkkejä sieltä vähän itselle kotiinkin. Aamupala oli myös tarjonnan puolesta koko reissun paras. 

Ennen automatkalle suuntaamista käytiin vielä kaupunginpuistossa purkamassa niin lasten kuin koirankin enimmät energiat.





  









2 kommenttia:

  1. Kaunis pikkuinen juhannussalkokin siellä on ollut. Upeita kuvia taas kerran. Jotenkin näistä sinun postauksista on tullut sellainen fiilis, että matkailu todella avartaa!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!