lauantai 4. helmikuuta 2017

Päiväkirja ilman paineita


Joulun alla ostin itselleni lahjan, kun sopiva sattui tulemaan vastaan. Aiemminkin olen näistä kuullut, mutta en muista kaupassa nähneeni. Idea on minusta tosi kiva ja juuri sopivan vähän työllistävä. Ostin itselleni viiden vuoden päiväkirjan, johon on ajatus kirjoittaa lyhyesti jokin muisto päivästä. Koska tilaa on vähän, ei ole paineita taiteilla mitään romaania eikä kynnys kirjoittamisen aloittamiseen ole liian suuri. 

Voin vain kuvitella, miten hauska on vuoden tai kahden päästä nähdä päiväkirjan sivulta, mitä tapahtui samana päivänä edellisinä vuosina.
Toivottavasti jaksan ylläpitää tätä tapaa!



P.S. Rumebergintortut tuli tosiaan leivottua jo eilen kertaalleen. Ehkä huomenna uusiksi, kun oikea päivä koittaa :D

P.P.S. Tämän päivän päiväkirjamerkintä taitaa sisältää jalkapalloa. Päivä kului ihanasti pojan turnausta seuraillessa mukavassa seurassa muiden futisäitien kanssa. Pojan talven aikana edelleen kehittyneet taidot, lähinnä pelisilmä ja parantunut juoksukunto, ilahduttivat kovasti. On se vaan mahtavaa, että jaksavat harrastaa ja tykkäävät urheilla. Meidän kotiuduttua tyttö lähti mummon ja vaarin kyydillä ratsastamaan. Toivottavasti hänellä on vähintään yhtä mukavaa!

7 kommenttia:

  1. Onpa kiva kalenteri, en ole minäkään nähnyt tuollaista.
    Mä aikoinani kirjoitin kans kalenteriin kyläreissut ja kuka tuli kylään.
    Kyllä on ollut tosi lukea, Tosin mun kalenterissa oli pieni tila.

    VastaaPoista
  2. Tuollainen päiväkirja onkin kiva kun ei tarvitse kun vähän kerrata päivää. Mitäköhän minulla lukisi siinä tänään: Yritin olla superäiti ja tehdä kaiken yksin. Sen seurauksena olen nyt käsi kipeänä ja selkä solmussa.
    Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  3. Hei, minulla on jo neljäs viiden vuoden päiväkirja menossa. Sieltä löytyy ns kaikki. Sieltä on monta juttua tarkistettu ja monelta kinalta vältytty. Mulla on sellainen suomalainen kirja. On ihan normi kirjan kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! Harmi, etten itse ole aloittanut lasten ollessa pienempiä. Toivottavasti saan kuitenkin tästä eteenpäin pidettyä tapaa yllä.

      Poista
  4. Mulla on jokaisella kolmella pojalla tuollainen (pinkki!). Ensimmäiselle löysin Jenkeistä kun oltiin lomalla ja aloitin kirjoittamisen kun hän oli 5 kk vanha ja muille tilattiin ennen syntymää ja aloitin kirjoittaa jo laitoksella. Ensimmäinen on jo täynnä, toinen tulee tämän kuun lopussa täyteen ja kolmatta saan vielä puolet ajasta kirjoitella. On ollut tosi hauska lukea, noita olen täyttänyt tunnollisesti (yleensä useamman päivän viikosta kerralla) ja sieltä näkyy lempiruoat, säät, hassut jutut ja kaikki. Suosittelen siis :).

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!