keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 kuvina


Joulukuu on minun lempikuukausi. Kesä on ihanaa, mutta silti nautin ehkä joulun valmistelusta ja odotuksesta vielä enemmän. Vaikka on kiirettä, se on mukavaa sellaista. Tuohon yhteen kuukauteen mahtuu niin paljon juhlaa, meillä vielä keskivertoa enemmän. Itsenäisyyspäivän, joulun ja uuden vuoden lisäksi juhlitaan kahden lapsemme synttäreitä - ja on kahdella myös nimipäivät joulukuussa.
Joulukuu huipentui tänä vuonna minun sukuni kanssa vietettyyn jouluun ja miehen siskojen kanssa vietettyyn uuteen vuoteen. Koko kuukausi oli ihana ja nyt on ollut aivan mahtavaa viettää lomaa vielä tammikuun puolella kiireettä fiilistellen, nautiskellen ja rentoutuen.

Vuonna 2016 meillä nuorin aloitti eskarin ja arkiaamut ovat muuttuneet jo suorastaan helpoiksi. Oma työnkuvani vaihtui luokanopettajan hommista englannin opettajan pestiin ainakin vuodeksi jaj olen nauttinut tästä erilaisesta työsyksystä, joka on tuntunut aiempia kevyemmältä - ei toki vähiten siksi, että opetustunteja on peräti kuusi vähemmän kuin viime vuonna.

Helpottaneelle työ-/hoito-/kouluarjelle vastapainoksi lasten harrastukset ja iltakiireet sen sijaan tuntuvat lisääntyvän vuosi vuodelta. Tytöt käyvät tanssitunneilla, isompi lisäksi telinevoimistelussa ja ratsastamassa. Poika työllistää harrastuksillaan tyttöjä enemmän. Jääkiekkotreenit pari kertaa viikossa, jalkapallo neljästi ja paini kerran, lisäksi turnauksia ja pelejä, talkoita ja sellaisia niin paljon, että osasta pitää yrittää jättäytyä pois. Muuten ei jää aikaa kotona olemiselle ollenkaan. Syksyä kuormittaa joka vuosi myös miehen metsästyskuviot ja menneenä syksynä hirvijahti oli tavallista pidempi. Se saatiin päätökseen vasta viikkoa ennen joulua. Kun kaiken tämän lisäksi olen itse alkanut tanssia kisaryhmässä ja otan siis omille harrastuksilleni kaksi iltaa viikossa, on paletti aika tiivis.

Tästä huolimatta koen, että olen myös oppinut nauttimaan hetkestä ja vähentämään erilaisia projekteja ja itsekeksittyjä deadlineja. Tähän pyrin myös vuonna 2017. Yritän edelleen ottaa aikaa itselle ja lapsille, perheen yhteiselle tekemiselle ja ystäville ja panostamaan varsinkin siihen, että silloin kun sitä on, keskityn hetkeen enkä huolehdi tekemättömistä töistä.

Alla vuoden 2016 kuvakollaaseina, joita olen tehnyt lähes joka kuukausi. Heinäkuu näytti jostain syystä jääneen välistä ja tammi- ja helmikuussa en tätä hommaa ollut vielä aloittanutkaan.












Toivottavasti vuosi 2017 tuo mukanaan yhtä paljon iloisia hetkiä ja ihania muistoja kuin vuosi 2016.
Niin meille kuin teille lukijoillekin!

Onnellista alkanutta vuotta!

3 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!