torstai 11. elokuuta 2016

Yläkerran ravintola





Tänään alkoi eskari, koulu jo eilen.

Arki on pyörähtänyt ihanasti käyntiin. Toki tahti tästä tiivistyy, mutta kyllä minä vaan nautin siitä, että meillä on jo kaksi reipasta koululaista, jotka osaavat kulkea matkat itsenäisesti ja tietävät, miten koulussa ollaan. Ja lisäksi intopiukea, tuore eskarilainen, joka pukee itsensä reippaasti aamuisin ja lähtee hyvillä mielin päiväkotiin kavereiden luo. Aika paljon helpompaa kuin neljä vuotta sitten päiväkotiarjen alkaessa kaikilla kolmella...

Alkavan arjen kunniaksi blogissa onkin tullut pitkästä aikaa sarja postauksia lasten huoneista, kiitos viime viikon siivou- ja raivasoperaation. Tästä meidän "ravintolasta" olen joskus aikoja sitten laittanut kuvia, mutta pitkästä aikaa nyt tuoreimpia otoksia portaiden yläpäässä tervetuloa toivottavasta tilasta, johon on kerätty ravintolaleikin herkut, uuni ja pieni pöytä kahvikutsuja varten. Tila on suoraa jatkoa kuopuksen huoneelle, vain verho on välissä. Yläkerta on meillä tosiaan ihan kokonaan lasten valtakuntaa.

Näiden kuvien myötä kiiruhdan tanssimaan.
Ihanaa loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Kiva pienen tytön huone. Paljon kivoja yksityiskohtia.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Ihania herkkuja onkin siellä ravintolassa tarjolla.
    Meillä lapset menee kouluun ensi viikon tiistaina, ihan hyvää tekee heillekin palata arkeen.
    Kivaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!