sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sunnuntai-illan tunnelmaa ja arvontamuistutusta


  

Siivousta ja ulkoilua, järjestelyä ja pyykinpesua, yhdessäoloa lasten kanssa ja sisustuskutsuilua mukavassa naisporukassa, kynien terottamista ja Ensi treffit alttarilla Katsomosta, herkuttelua ja ruuanlaittoa, listojen maalaamista ja legojen rakentelua. Sitä kaikkea on tähän viikonloppuun mahtunut. Ihanan rentoa kotona oloa ja kaaoksen hallintaa, kun viime viikonloppu ja alkuviikko meni vaakatasossa päätä pidellen.

Sunnuntai-illan kunniaksi sytyttelin kynttilät ja nautin miehen (!!!) iltapalaksi tekemiä lettuja teen kanssa.

There is nothing like staying at home for  real comfort niinkuin arvottavana olevassa sisustustarrassakin sanotaan. Sopii niin hyvin syksyn tunnuslauseeksi, kun on mukava vaan kääriytyä oman kodin nurkkaan lämpimään.
(Käykäähän muuten osallistumassa tuohon arvontaan täällä. Toistaiseksi siellä on vielä niin vähän osallistumiskommentteja, että voittomahdollisuudet ovat todella hyvät!)

Ensi viikonloppukin ollaan kotosalla, mutta vähän enemmän actionia on luvassa. Neiti täyttää yhdeksän vuotta ja on kutsunut muutaman parhaan kaverin yökylään perjantaista lauantaihin niitä juhlimaan. Paljua ja leffaa on tytöille luvassa. Saapa nähdä, miten malttavat kuudestaan nukkua.

Innolla tuota juhlaviikonloppua odotellaan, vaikka täytyy sanoa, että on jopa orpo olo, kun en ole vielä minkäänlaisia etukäteisvalmisteluja tehnyt. Tyttö on niin hyvin suunnitellut kaiken itse. Yleensä näitä juhlia on laitettu suunnilleen kuukausi etukäteen. Nyt taitaa rekvisiitta ja yhteisleikit jäädä vähemmäksi, saavat pienemmällä porukalla nauttia yhdessäolosta rauhassa.

Mukavaa alkavaa viikkoa!






6 kommenttia:

  1. Ihanaa syksyn tunnelmaa siellä teillä.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmallisia kuvia! Kyllä lätyt ovat tuoreeltaan niin hyviä! Mukavaa maanantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs useamminkin paistaa lettuja ja pannareita, on ne vaan hyviä 😊 Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihania tunnelmakuvia <3 Kynttilän hämyinen valo on kyllä vertaansa vailla. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!