tiistai 30. joulukuuta 2014

Joululahjoilla fiilistelyä


En muista, milloin viimeksi saamani joululahjat olisivat olleet niin osuvia kuin tänä vuonna. Ensinnäkin jo pitkään haaveilemani objektiivi kameraan on tuonut taas uutta potkua ja intoa valokuvauksen harjoitteluun ja harrasteluun. Toinen isompi lahja oli langaton kaiutin, jolla kelpaa nyt kuunnella spotifyta tietokoneen kaiuttimen sijasta - ja jospa saataisiin sen avulla pihalle paljun äärellekin musiikkia.

Näiden lisäksi sain monta pienempää ihanuutta: reseptikirjatelineen, jota olen useaan otteeseen kaupassa hypistellyt, täydennysta Greengaten kokoelmiini, Kinuskikissan toisen kirjan ja ystävän tekemät mosaiikkipannunaluset. Kaikki nämä ovat niin kauniita, että niille on ihana etsiä oikeaa paikkaa kotoa.

Monessa perheessä ei aikuisille osteta lahjoja ollenkaan, mutta pakko myöntää, että minä nautin sekä niiden hankkimisesta toisille että saamisesta.





Tänä iltana juhlitaan kuusivuotiasta kavereiden kanssa, nyt leffateatteria rakentamaan!

6 kommenttia:

  1. Saitpas ihania lahjoja :)
    Kivoja synttärijuhlia sinne ja iloista vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Synttärit on nyt onnellisesti juhlittu - seuraavat lasten juhlat ensi syksynä :)

      Poista
  2. Totta, olet saanut todella ihania ja käytännöllisiä lahjoja ♥ Tuollaisia lahjoja on ihana saada. Pannunaluset ovat kivat ja nuo tähtimukit todella kauniit ♥ Kinuskikissan kirja on minullakin hankintalistalla. Yksi hänen kirjoistaan minulta jo löytyykin. Mukavia synttäreitä!

    VastaaPoista
  3. Ihanuuksia! <3 Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!