lauantai 2. elokuuta 2014

Sisustus Nostalgia - suoraan sisustuskauppasuosikkieni kärkeen!


Jyväskylän Asuntomessureissulla osuttiin ystävän kanssa ihan sattumalta (vai olikahan se johdatusta?;)) Sisustus Nostalgian ovelle. Sisustus Nostalgia on maalaisromanttinen sisustusliike Jyväskylän keskustassa Kauppakeskus Kolmikulmassa. Menimme Kolmikulmaan Amarilloon lounaalle ja pois lähtiessä emme voineet vastustaa kiusausta poiketa liikkeessä.

Liike oli täynnä kauniita tuotteita lempiväreissäni valkoisena, harmaana ja vaaleanpunaisena. Lisäksi erityismaininta todella kauniista esillepanosta! Ihastuin tähän liikkeeseen samaan tapaan kuin AmandaB:n liikkeeseen Kuopiossa ensivisiitillä. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin paikkoihin, joihin kannattaa ohikulkiessa poiketa. Lisäksi Nostalgialla on laaja verkkokauppa (klik), joka vähintäänkin kannattaa katsastaa, jos ei ole Jyväskylään asiaa.

Napsin liikkeestä muutamia kuvia. Antaa niiden puhua puolestaan:










Aika hyvin sain kaikesta huolimatta hillittyä itseni Nostalgiassa. Ainoa hankinta oli jo pari päivää sitten esittelemäni vaaleanpunainen Pop corn -kulho, joka tarttui maksaa 9eurolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!