torstai 10. heinäkuuta 2014

Tuunattu yöpöytä


Eilisiltana saimme miehen kanssa nauttia pienestä irtiotosta Oulun Rotuaari piknikissä ystävien kanssa. Yön vietimme hotellissa Oulussa (ja aamupalaa söimme yhdessä Jukka Pojan kanssa - no, eri pöydässä, mutta kuitenkin.) Minilomasta saa kiittää rakasta veljeä ja ihanaa ystävää, jotka tulivat hoitamaan lapsia yön yli, kun alun perin hoitajaksi varatut isovanhemmat olivat epähuomioissa tuplabuukanneet kalenterinsa. Ensimmäistä kertaa yön yli hoitajina oli muita kuin mummo ja vaari ja kunnialla selvittiin. Jes! Meillä alkaa olla jo isot ja reippaat lapset.

Väsy on eilisen ihanan illan ja yön jäljiltä tänään painanut niin aikuisia kuin lapsiakin ja on otettu rennosti. Muut ovat jo nukahtaneet aikaa sitten, mutta minä en malttanut olla hoitamatta keskeneräisiä asioita ettei huomenna tarvitse aloittaa omaa synttäriaamua siivoamalla ja laskuja maksamalla.

En myöskään malta olla esittelemättä pientä palaa siitä työstä, jonka parissa olen puurtanut lähes kaiken sen ajan, minkä olen viimeisen kahden viikon sisään ollut kotona: esikoisen huoneen remontista. Varsinaiset remppakuvat saavat vielä odottamaan. Aloitan esittelyn tuunaamastani yöpöydästä.

Ostin Torista juhannuksen aikaan kaksi valkoiseksi maalattua, täyspuista yöpöytää kympillä. Ylimmässä kuvassa oikeassa laidassa on yöpöytä alkuperäisessä kunnossaan, mutta kuvasta ei välity se, miten epätasainen yöpöydän maalausjälki oli ostohetkellä.

Ajattelin hioa ja maalata pöydät uusiksi, mutta kun aloin hiomaan, ihastuin näkemääni ja päätin jättää homman pelkän hiomisen varaan. Hioin pinnan tasaiseksi niin, että esiin tuli alla oleva puupintaa sopivan epätasaisesti. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, pöydistä tuli ihanat!

Ensimmäinen valmistunut pöytä löysi paikkansa esikoisen vasta remontoidun huoneen nurkasta. Päälle laitettiin huoneen asukkaan toiveesta kynttilän (kynttilänjalka Perfect homelta), nalle (AmandaB:n alesta) ja pari Sinttu-kirjaa, esikoisen suosikkeja.


Pääsin sitä paitsi tässä hommassa tosi helpolla, kun ei tarvinnut edes maalata.
Mitäs tykkäätte?


Muistattehan osallistua sisustustarralahjakortin (klik) ja kylpyläloman (klik) arvontaan!

Mutta nyt, hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!