sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ritari-kakku + ohje


Olen lasten synttäreiden myötä vähitellen innostunut kakkujen leipomisesta, mutta tähän asti olen harrastellut sitä vain omiksi tarpeiksi. Ensimmäistä kertaa sain kaverilta pyynnön leipoa kakku heidän lapsensa synttäreille ja innolla tartuin haasteeseen. Toiveissa oli ritarikakku ja täytteen suhteen vapaat kädet. Ainoa lisähaaste oli se, että sankari itse on maidolle allerginen, joten hänelle piti tehdä oma täysin maidoton kakku.

Ison kakun täytteeksi päätin tehdä raikkaan vadelmatäytteen, joka maistunee lähes kaikille. Vatkasin täytteeseen 4dl kermaa, lisäsin siihen 300 g maustamatonta tuorejuustoa, 600 g soseutettuja vadelmia, 8rkl sokeria, 1dl vaniljakreemijauhetta sekä 2tl liivatejauhetta (+2rkl vettä, johon liivate liuotettiin.). Laitoin täytteeseen vaniljakreemijauhetta ja liivatetta siksi, että kakku pysyisi paremmin kasassa. Löysä täyte voi alkaa helposti valua.

Täytettä jaoin kahteen väliin ja loput sivelin kakun pinnalle. Laitoin kakun muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään ennen koristelua.


Kakun koristelin Bake and partysta tilatuilla sokerimassoilla. Tilasin massat tällä kertaa sieltä, koska valikoimassa oli haluamiani värejä: harmaata ja ihonsävyä. Lisäksi liikkeestä sai tiilikaulimia, joilla seinät sai helposti tehtyä.


Aluksin kaulin harmaasta massasta ison levyn ja siirsin kakun päälle. Reunat saa siistiksi, kun niitä venyttää ulospäin ja painaa kädellä. Näin saa laskokset melko hyvin pois, vaikka jäi niitä minulla tähän.

Pinnan tasoittelin lopuksi lastalla. Tämä ei ole välttämätön apuväline, ihan siisti lopputulos on ilmankin.


Tällä kertaa reunojen ei tarvinnutkaan olla viimeisen päälle siistit, sillä tein niiden päälle tiilikerroksen mustasta massasta, johon kaulin kuviot tiilikaulimella.


Reunojen valmistuttua aloin rakentaa yksityiskohtia: ovea, ritaria, miekkaa, kilpeä.

Suurin haaste minulle oli ritarin tekeminen. En ole ennen ihmishahmoja muovaillut massasta. Pyöreistä muodoista oli helppo koota lopputulos. Vyön, miekan yms. leikkasin ihan juustoveitsellä, kun en löytänyt laatikoistani sokerimassapyörää, joka minulla leikkaamista varten olisi. Veitsi toimi kuitenkin vallan mainiosti.



Viimeistelin koristelun kirjoittamalla sankarin nimen mustalla koristelugeelillä.





Sankarille tein oman kakun, jonka täytteeksi sekoitin soijakermaa ja vadelmahilloa. Täytteen sekaan laitoin teelusikallisen liivatejauhetta, jotta tämäkään kakku ei lösähtäisi. Kokosin kakun kelmulla vuorattuun  pieneen leivontavuokaan ja jätin pariksi tunniksi jääkaappiin hyytymään. Tämän jälkeen kumosin kakun tarjoiluastialle, peitin harmaalla sokerimassalla ja askartelin lohikkäärmeen päälle.


Kyllä näistä kakuista saa ihania onnistumisen kokemuksia, kun saa jotain uudenlaista aikaan. En voi muuta kuin suositella harrastelua muillekin, kokeilkaa rohkeasti!


3 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!