keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Maailman suloisin pyöräilykypärä ja muita löytöjä Zeppelinistä


Mitäs tuumaatte, eikö oo aika söpö? 

Tällainen löytyi Zeppelinin MiniQ:n Zeppelinin liikkeen loppuunmyynnistä, jonna eksyimme vähän sattumalta. Liike on avoinna huomenna viimeistä päivää ja jäljellä on hajakokoja, mutta niissä ihan loistava aleprosentit. Muun muassa Tintun hattuja ja Star childin nahkatossuja 15€/kpl, Molon tämän kevään softshell-takkeja -30%normaalihinnoista, Ticketin toppaa puoleenhintaan jne. jne. Molon takkia olin jo ottamassa pojalle, mutta kun hän ei ollut mukana ja olin vähän epävarma pienehköltä vaikuttavasta koosta, niin se jäi kauppaan.

Oulun seudulla asuvien kannattaa kuitenkin ehdottomasti vielä huomenna käydä tekemässä löytöjä! 


Varsinainen syy Zeppeliniin lähtöön oli se, että esikoinen halusi päästä Glitteriin shoppailemaan omilla rahoillaan hiuskoristeita, joita oli kavereilla ja serkkutytöllä nähnyt. 


Glitteristä mukaan lähti hiustimantteja, donitsi ja donitsin ympärille pyöräytettävä ruusurenksu sekä peruspinnejä. Myös kuopus sai oman osansa.


Paluumatkalla poikkesimme K-raudassa ihastelemassa ja hypistelemässä. Eilen kävin itsekseni Bauhausissa ja viime viikonloppuna koko perheellä Kärkkäisellä. Kaikista näistä on jotain pientä tarttunut mukaan, yritän saada pitkästä aikaa sisustuspäivitystä kirjoitettua tällä viikolla. 

6 kommenttia:

  1. Enpä tiennytkään että miniq on sulkemassa, vaikka vieressä asutaan. Tulin kurkkaamasn blogiasi kun tuolta meidän oulun seudun sis. Bloggaajien facesta sinut bongasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit :) Kertoivat MiniQ:ssa, että yrityksen on ostanut joku kuusamolainen eli liike siirtynee sinne suunnalle (tai pelkäksi nettikaupaksi?!?)

      Poista
    2. Onko joku Oulun bloggaajat olemassa? Monesti koittanut hakea jos jotain bloggaritapaamista/yhteistyöjuttuja sais aikaan.

      Poista
    3. Facebookissa on ryhmä sisustusbloggaajat - oulun seutu ja tapaaminen ensi viikon la 5.4. Eihän tää mun blogikaan puhtaasti sisustusblogi ole, mutta mukaan on silti hyväksytty ;)

      Poista
    4. Niin se liittyy siihen sisustusbloggaajatapaamiseen, ei se sitten harmillisesti tässä auta. Joskus oli puhetta parin lastenvaatebloggarin kanssa puhetta tapaamisesta, mutta eipä kovin montaa sellaista täältä tiedä.

      Poista
    5. Mitä, jos vaan alat itse huhuilemaan porukkaa kasaan? Eiköhän innokkaita löydy :)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!