perjantai 29. marraskuuta 2013

H&M:n joulu

H&M:llä oli joulujuttuja minun makuuni ja tilaus saapui sopivasti ekaksi adventiksi:

1. pari tyynynpäällistä


2. piparipurkki


3. kakkulautanen ja servettejä


4. keittiöpyyhe ja pari essua


Huomenna täytyy vielä päästä joulukoristehankitoja tekemään ainakin Bauhausiin, siellä oli paljon kivaa kohtuuhintaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Koristetuikkutehdas

Viime jouluna sain MLL:n pikkujouluissa "joulupukilta" hauskannäköisiä tuikkuja: lahjan tuoja oli lastensa kanssa koristellut tavallisia tuikkuja liimaamalla niiden ympärille jouluista koristeteippiä. 

Nyt löysin itse pakkauksen kauniita jouluteippejä paikallisesta Halpa-Hallista ja päätimme lasten kanssa tehtailla muutaman pinon kauniita tuikkuja. Helppoa, nopeaa ja mukavaa! Onnistuu neljävuotiaalta jo ihan itsenäisesti, kaksivuotiaalta avustettuna.




Kynttilöiden kanssa arka esikoinen oli tarkkana, että teippi jää mieluummin tuikun alalaitaan kuin vähääkään puolivälin yli, ettei tuikku vaan oli tulipaloriski. Vinkkiä käyttäville en mene takaamaan täyttä paloturvallisuutta, mutta uskoisin, että kun teipin reuna ei yllä tuikun laidan yli, ei vaaraa pitäisi olla. 

P.S. Kiitos kummitytölle ja yhdelle viestiä laittaneelle kaverille kuvankäsittelyvinkistä, heti piti testailla ;)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tiimarissa kynttilä-aleostoksilla

Tähän aikaan vuodesta ainakin meillä kuluu paljon kynttilöitä. Tiimarin loppuunmyynnissä kaikki pöytäkynttilät ovat -50% hintaan, joten kävin niitä joulutarpeiksi hakemassa. Unohtui tosin ottaa niitä punaisia...





Kannattaa ehdottomasti suunnata lähimpään Tiimariin kynttilä, mutta myös juhlatarvikeostoksille. Kaikki juhlatarvikkeet -70% normaalihinnasta eli enää ei jää serveteille ja pilleille juuri hintaa, myös naamiaisasuja oli samanlaisessa alessa. Pupunkorvat, tiikerisetti ja merirosvoasu tarttuivat matkaan, mutta kotiin tullessa kyllä ajattelin, että olisi pitänyt ostaa isompikin satsi vaikkapa luokkaan näytelmätarpeiksi.

P.S. Kuka osaa kertoa, miksi Blogger aina välillä heittää kuva väkisin väärinpäin, vaikka se koneella on oikeinpäin...? (Ks. sydänkynttiläkuva yllä) 

P.P.S. Kuka vinkkaisia jotain kivaa ja ilmaista tai edullista kuvankäsittelyohjelmaa, jolla saisi vähän kehyksiä ym. tehosteita kuviin? 




sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Virkattu joulumatto

Vietin eilisen päivän työpaikalla koulutuksessa, mielenkiintoinen koulutus olikin. Samalla onnistui kuuntelun lomassa pitkästä aikaa virkata, kun kerrankin piti vain istua paikallaan eikä ollut kiirettä mihinkään. Koulutuksen aikana sain pienen joulumaton viimeistä kierrosta vaille valmiiksi, viimeistely jäi kotiin iltapuuhiksi.

Maton ohje löytyi Kangasaitan nettisvuilta, maton nimi on Pieni Paula-matto. Minusta sen tähtikuvio sopii hyvin jouluun. Sen verran ohjeesta poikkesin, että tein maton Kärkkäiseltä ostetusta ontelokuteesta nro 10 puikolla. Lankaa kului vain vähän reilu kilo.




Tarkoitus on tehdä vielä toinen tähän olohuoneen jouluiseen lastennurkkaukseen.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Ensimmäiset jouluvalot

Uusi koti vaati uudet jouluvalot, ikkunoita on niin paljon enemmän ja ne ovat niin erilaisia kuin edellisessä kodissa. Valinta ei ollut helppoa, mutta ikkunaruudut rajoittivat vaihtoehtoja. En halunnuut mitään ruudun keskellä roikkuvaa valoa ikkunaan. Päädyin siihen, että kyntteliköt ovat ainoa ratkaisu olohuoneen ikkunoihin - ja väriksi tietenkin valkoinen.

Hintavertailun jälkeen päädyimme ostamaan kymmenen Konst smiden kynttelikköä Bauhausista, hinta siellä vain 5,90€ - paikallisessa Halpahallissa yli 10€. Nyt loistavat kynttelitköt avaran olohuoneemme jokaisessa ikkunassa. Perinteiseen taloon perinteinen ratkaisu.







perjantai 22. marraskuuta 2013

Kutsukorttiaskartelua kolmevuotiaan prinsessajuhliin

Kuopus täyttää vajaan kolme viikon päästä kolme vuotta. Prinsessakausi on täysillä päällä: joululahjatoiveissa on kaikenlaista prinsessatavaraa nukkejen lisäksi ja pukeutuminen on erittäin mekkopainotteista. Näin ollen synttäreitä juhlitaan prinsessateemalla. Samalla teemalla juhlittiin esikoisen kolmevuotissynttäreitä neljä vuotta sitten. 

Prinsessaservettejä, paperilautasia ja muuta krääsää hommattiin Tiimarin loppuunmyynneistä hyvillä aleprosenteilla (kannattaa käydä tsekkaamassa tulevia juhlia varten - kaikki jäljellä olevat juhlatarvikkeet -70%! Itse ostin samalla merirosvorekvisiittaa keskimmäisen tuleville synttäreille.)

Tänään aloitettiin kutsukorttien teko tutulle helpolla tyylillä:

1. Tarrojen liimausta



 2. Koristesaksilla leikkausta (koristereuna antaa enemmän anteeksi kuin suoraksi tarkoitettu ;))



 3. Asettelua valmiille korttipohjalle



 4. Liimaamista


5. Kutsutekstin kirjoittamista (tämä on ainoa osuus, joka jää äidille - sankarin oma kirjoitustaito riittää tällä hetkellä oman nimen raapustamiseen)


Niin helppoa, että sankari pystyy  hoitamaan kutsukorttiaskartelun itse :)

P.S. Äidin blogatessa olohuoneessa oli käynnissä merirosvo- ja "pirsessa"-leikki. Leikin ohessa valmistui hieno merirosvolaiva, jossa merirosvo itse istuu ;)

torstai 21. marraskuuta 2013

Boom kah

Robin saapui meidän nurkille Ouluun viime lauantaina ja keikka oli loppuunmyyty. Itse ostin liput jo syyskuussa heti niiden tultua myyntiin esikoisen synttärilahjaksi.

Valmistautuminen keikalle oli tarkkaa. Korvikset ja vaatteet sekä kampaus piti tarkkaan valita. Hiustyyli löytyi Topmodel -lehdestä, vaatteet ovat viime viikolla saatuja H&M:n aletilauksia, jotka neiti yhdisteli itse haluamallaan tavalla. Tärkeää oli sekin, kummalla puolella päällä oleva mekkopaita roikkuu.


Lauantaina Eino-myrsky jylläsi Oulussa ja keikalle piti JONOTTAA. Ihmiset seisoivat jonossa 1-2 tuntia ennen kuin pääsivät sisään. Minä päätin viime hetkellä vaihtaa liput VIP-lipuiksi, joten selvisimme jonotukselta ja näimme keikan esteettömästi parvelta. Toisaalta jonossa seisoneet tuttavat kyllä pitivät keikkaa jonotuksen arvoisena. 

Esikoinen ja äiti olivat innoissaan ja lauloivat mukana, kuopusta vähän jännitti. Hänellä oli kuulosuojaimet korvissa ja lopulta hän nukahti keikan aikana äidin syliin. Kotona kuitenkin neiti lauleli onnellisena Frontside Ollieta.


Keikan jälkeen kävimme lasten kanssa hakemassa hampurilaiset ja jatkoimme matkaa Kärkkäisen ilotulitukseen. Ilotulistusta keskimmäinen ei kuulemma ikinä unohda, niin hieno se oli.

Meillä oli ihana sunnuntai.

Boom kah!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Party lite -paketti saapui

Huolimatta Postin huonosta palvelusta, Partylite-paketti saatiin vihdoin kotiin (Partyliten sopimuksen mukaan paketti pitäisi toimittaa meille kotiin sovittuna ajankohtana, mutta paikallinen posti ei suostu sopimaan muuta aikaa kuin yleisen jakelun yhteydessä, jolloin emme ikinä ole kotona. Hain siis kaksi isoa laatikkoa itse postista)

Vaikka ärtymystaso pakettia hakiessa oli korkealla, paketin sisältö pelasti tilanteen. Partylite-emäntä saa valita ilmaisia tuotteita kutsujen myynnin mukaan määräytyvällä summalla. Tuolla summalla miehen kanssa neuvoteltuani päädyimme ostamaan porosomisteparin.




Lisäksi sain tuolla emännänedulla toisen näistä hauskoista kakkutarjotin -kynttilänjaloista. Toisen sain puoleen hintaan. Minusta nämä oli ihanannäköiset ja ajattelin, että näitä voi käyttää näppäräti kattauksessa sekä kynttilöille että miksei vaikka suklaakonvehdeille tai muille herkuille.


Marraskuun emännät saivat lisäksi ostaa vuodenaikalyhdyn 75%:n alennuksella. Käytin edun hyväkseni ja tästä riitti ainakin ensimmäiseksi illaksi iloa lapsillekin: lumihiutaleet pyörivät kynttilän lämmön voimalla.



maanantai 18. marraskuuta 2013

Shopping at Arlanda

Viime torstaina paluumatkalla Liettuasta meillä oli neljän tunnin vaihto Arlandan lentokentällä Tukholmassa. Onneksi Arlandassa löytyi monta kivaa liikettä ja aika kului nopeasti.

Pearls for girlsin ihania enkelikoruja en voinut vastustaa. Suunnittelin laittavani yhden korun kuopuksen kolmevuotispakettiin ja toinen päätynee erään kummitytön joululahjaksi. Korujen tuotosta 10% menee Ruotsiin lasten syöpäsairaaloille.


Itselle hypistelin Snö of Swedenin koruja, joista olen haaveillut, mutta koska en osannut tehdä päätöksiä, päätin kirjoittaa joulupukille ;)

Joulupakettiin ostin myös hauskoja sukkia Happy socks -pop up storesta.


Itselle tarttui mukaan vain nämä ihanat salmiakit - sillä tekosyyllä, ettei niitä saa Suomesta. Ainakaan meiltäpäin.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Pomp de lux -kutsuilla alehankintoja tekemässä

Kaveri järjesti tänään Pompin alekutsut ja pääsin sinne kahdestaan ekaluokkalaisen kanssa. Ekaluokkalainen meillä on erityisen ihastunut Pomppiin, pienemmillä käytän lähinnä miikkaria. Näillä kauden viimeisillä kutsuilla osa tuotteista on -25% ja lähinnä tuota alevalikoimaa vain katsastinkin, kun varsinaisia tarpeita ei ollut.

Ekaluokkalaiselle neidille tilasin Bakersfield blousen. Itse ihastuin tähän curryn värisenä, mutta esikoinen halusi tämän viininpunaisen. Jos olisi taipunut curryyn, olisin ostanut myös samanväriset sukkahousut - olisi ollut niin ihana yhdistelmä vaikkapa mustien tai farkkushortsien kanssa.


Housuista tilaukselle menivät kuvan Istanbul legginsit mustana. Myös kuvan toppaliivi on minusta aivan ihana, mutta sen verran hintava, etten raaskinut vieläkään sitä tilata. Jos näitä päätyy puolen hinnan tai 70%:n aleen nettikaupassa, niin sitten en voi enää vastustaa kiusausta.


Lisäksi esikoinen saa hipsteripaketin. Nämä hän olisi halunnut jo edellisillä kutsuilla, joilla kävimme, mutta koska miikkarilla on minusta vielä ihanampia pilvihipstereitä myynnissä, en silloin suostunut näitä tilaamaan. Nytkin olisin jättänyt tilaamatta, mutta koska yli 65€:n tilaukset sai ilman postikuluja ja ilman näitä tilaus olisi ollut 58€, niin laskin, ettei näille käytännössä jää hintaa juuri ollenkaan, kun vähentää tuon säästetyn toimituskulun paketin hinnasta.


Viisivuotiaalle pojalle tilasin Baggy jeansit. Häneltä on edelliset farkut jääneet pieneksi ja vaikka aikeissa on tilata myös miikkarin denim pantsit, niin nämä olivat minusta hauskat kaverit niille esimerkiksi synttärijuhlakäyttöön. Vähän kyllä jännittää, suostuuko housujen mallista tarkka poika näitä pitämään, katsotaan...


Viisivuotiaalle olisin halunnut myös Wakefield pulloverincurryn värissä (olen jostain syystä tänä syksynä ihastunut tähän sävyyn ja harmittaa älyttömästi, että en ole tämänväristä neuletakkia itselleni löytänyt!). Tämä sävy kuitenkin valitettavasti oli jo loppunut hänen koossaan, joten neule jäi tilaamatta.


Pienten tyttöjen puolella alessa olisi ollut ihana farkkumekko, jonka tilasin meidän kuopukselle jo aikaisemmin syksyllä. Uusia vaatteita en nyt kuopukselle tilannut.

Liettua lyhyesti

Ensimmäistä kertaa opettajan urallani pääsin työn puitteissa reissaamaan ulkomaille. Meillä on suunnitteilla kansainvälinen Nordplus-yhteistyöprojekti Baltian maiden sekä Ruotsin ja Tanskan kanssa ja tällä porukalla tapasimme Kaunasissa, Liettuassa. Matka oli lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Saimme hyvässä yhteistyössä suunniteltua projektin tulevalle kahdelle vuodelle, toivon mukaan saamme sille rahoituksen. Priojektin suunnittelun lisäksi ehdimme nähdä palasen Vilnaa ja Kaunasia.

Mieleen painuivat lähinnä kivet, kivet ja kivet. Niistä olivat lukuisat linnat rakennettu.






Linnojen sisällä näimme useita haarniskoita, aarrearkkuja, kolikoita - menneen ajan aarteita.



Toki joukkoon on aikoinaan mahtunut myös kidutusta.


Parasta antia ulkomailla ovat aina ihanat kadut, kaupungin valot ja paikalliset liikkeet.




Maistelimme paikallisia erikoisuuksia, kuten leivän sisällä tarjottavaa keittoa, siankorvia ja unikonsiemenpiirakkaa.






Parhaiten meille maistuivat paikalliset suklaakonvehdit. Tätä kävelykadun varressa olevaa suklaakahvilaa ei Vilnassa käydessä kannata missata!




 Kaunasista löytyi herttainen tee- ja maustekauppa, josta tarttui mukaan pari pussia tuliaisia.


Yllättävin ilmestys reissun varrella oli katulamppu, jonka ympärille oli neulottu ja virkattu "sukka" - neulegraffiti. Aivan ihana!